Kauneus on yksityiskohtien huomaamista sekä pyhyyden ja hyvyyden näkemistä kaoottisessa maailmassa, sanoi piispa Mari Leppänen Turun kirjamessuilla sunnuntaina 1.10. keskustellessaan näyttelijä Hannu-Pekka Björkmanin kanssa teemasta Kauneus, pyhyys ja elämä.
Keskustelua johdatteli pappi ja kirjailija Kaisa Kariranta, ja kuulijoita oli Turun Messukeskuksen auditorion täydeltä.
Björkman kertoi, että kauneus liittyy hänen mielestään enemmän sisäiseen puheeseen kuin esteettiseen elämykseen.
– Kauneus tapahtuu syvässä yhteydessä luonnon ja toisten ihmisten kanssa, Björkman sanoi.
Leppänen oli samaa mieltä. Hän totesi, että yhteyden kokemus ja rakastava katse luovat kauneutta.
– Toisaalta sitä luo myös elämän näkeminen ja sanoittaminen sellaisena kuin se on. Kauneus ei ole vain harmonista. Pyhyyteen liittyy sen sijaan jotain ajatonta eheyttä, Leppänen sanoi.
Björkmanin mukaan kauneus ja hyvä kulkevat usein käsi kädessä, mutta näkyvät kirkkaasti juuri tummaa vasten. Taiteessa ja kauneudessa on hänen mukaansa tärkeää lohtu. Kun taiteilijalla on empatiakykyä samaistua ihmisten kärsimyksiin, kuulija ja katselija voivat taiteen äärellä kokea järkytyksen kautta tulevan katarsiksen, eräänlaisen puhdistautumisen.
– Kauneuden syvin olemus on salattu. Se on mysteeri kuten Jumalan olemassaolo. Ihminen ei pysty selvittämään mysteeriä, mutta se kiehtoo meitä alati. Ihminen pystyy luomaan vain varjoja todellisesta kauneudesta.
Björkman kertoi itse palaavansa Antti Hyryn kirjojen ääreen, kun hänen sielunsa tarvitsee puhdistusta.
– Arkisen havainnon kauneus on hänen kirjoissaan aika maksimaalista. Kun lusikka siirtyy pöydällä, koko maailmankaikkeus liikahtaa uuteen asentoon.
PYHÄN KOHTAAMINEN on Mari Leppäsen mukaan subjektiivinen kokemus, jossa tunne ulkopuolisuudesta murtuu.
– Tulee tunne, että on niin perillä kuin tässä maailmassa nyt voi hetkellisesti olla. Ja tajuaa osansa sukupolvien ketjussa.
Toisaalta myös arkinen, ohikiitävä havainto voi olla pyhä kokemus.
– Olin kerran juoksemassa raitiovaunuun, vaikka niitä siis meni kolmen minuutin välein. Sitten näin vanhan naisen vaaleanpunaisessa aamutakissa katsomassa hymyillen meitä ihmisiä. Se oli pyhä kokemus, Leppänen sanoi.
Hannu-Pekka Björkmanin mukaan on harhaluulo, että hengellisyys olisi vakavaa ja vailla huumoria. Ilo on pikemminkin todellisen uskon tunnusmerkki, ja syvyydessä piilee koomisuuden taju, kuten Kalle Holmberg tapasi sanoa.
– Tykkään siteerata myös Laotsea: Aina kun keksit ajatuksen, naura sille.
KESKUSTELUN PÄÄTTEEKSI puhuttiin kiitollisuudesta. Björkman kertoi helmikuussa edesmenneestä äidistään, joka kiitti koko ajan kaikesta vielä kuolinvuoteellaankin, vaikka oli jo menettänyt näkönsä ja kuulonsa ja kärsi monista sairauksista.
– Jäljellä oli vielä yksi sana, kiitos.
Leppänen totesi, että aina ei kuitenkaan voi kiittää.
– Joskus voi purkautua myös huuto, itku ja kaipaus tulla nähdyksi. Mutta yleisesti on kyllä parantavaa kääntää katse itsestä toisiin. Silloin myös omat haavat voivat kasvaa vähitellen umpeen.
Kun keskustelijoilta kysyttiin elämänohjetta, jonka he aikuistuville lapsilleen haluavat antaa, joutuivat he hetken miettimään.
– Elämässä tulee harhapolkuja, jotka voivat lopulta olla elämässä niitä kaikkein tärkeimpiä, Leppänen sanoi.
– Ihminen on salaisuus. Älä koskaan aliarvioi toisen ihmisen herkkyyttä, Björkman päätti.