Luterilaisessa kristinuskon tulkinnassa korostuu uskon merkitys. Ihminen pelastuu yksin uskosta, yksin armosta, yksin Jeesuksen Kristuksen tähden. Tämä totuus saattaa joskus vääntyä meidän mielissämme sellaiseen muotoon, että pelastus olisi kiinni tietynlaisten ajatusten omaksumisesta. Että pelastavaa olisi nimenomaan ajatella Jumalasta ja Jeesuksen merkityksestä oikein.
Usko onkin pelastavaa. Mutta tärkeintä uskossa eivät ole siihen linkittyvät ajatukset. Syvin ydin uskossa on rakastava luottamus Jumalaan. Usko on sisimmältään yhteyttä, joka ei tyhjenny sanoihin. Lapsi, joka ei vielä osaa puhua, osaa jo luottaa ja rakastaa. Hän ei osaa vielä viritellä ajatusrakennelmia, joita pitää totena. Mutta hän osaa rakastaa ja luottaa.
Jeesuksen mukaan rakastaminen on tärkeintä suhteessa Jumalaan. Tärkeintä ei ole se, että on jotain tiettyä mieltä Jumalan olemassaolosta tai tiettyä mieltä Jumalan toiminnasta ja olemuksesta. Tärkeintä ei ole sekään, että pelkää ja tottelee Jumalaa. Ei millään muulla ole väliä kuin Jumalan rakastamisella. Vasta rakkaus Jumalaan aukaisee suhteen Jumalaan.